Nicole
![]() |
(Lisätty 27.10.2025)
Nimeni on Nicole ja olen 15-vuotias. Aloitin yleisurheilun noin 12-vuotiaana. Innostuin yleisurheilusta, kun osallistuin koulujenvälisiin yleisurheilukilpailuihin kolmiloikassa, ja olen aina pitänyt pikajuoksusta. Aluksi pidin kolmiloikasta, mutta ajanmyötä pikajuoksusta tuli päälajini. Sekä toivon, että pärjään aitajuoksussakin.
Parasta yleisurheilussa on kilpailut sekä onnistumiset, mutta myös kannustus ja joukkuehenki. Kisoissa on kiva, kun pääsee eri Suomen kentille kisaamaan ja näkemään kavereita eri seuroista. Kohokohtana tähän menessä on ollut, kun pääsin tänä vuonna finaaliin SM-kisoissa, 100m juoksussa ja tein oman ennätyksen. Tavoitteitani ensi kesälle on parantaa aikaa reilusti omassa päälajissa. Ennen yleisurheilua harrastin taekwondoa, joka antoi hyvän pohjan.
Kannustan kaikkia kokeilemaan yleisurheilua, sillä tämä on monipuolinen harrastus, jossa pääsee kokeilemaan monia eri lajeja. Eikä välttämättä tarvitse kilpailla.
